Genre: fantasia, nuoret ja aikuiset
Käsiteltävät eläimet: mammutti (mastodontti, ihminen, neandertalin ihminen, jääkauden eläimet)
Ihmisyysaste: puhuvat eläimet/kulttuuri hallussa. Mammuteilla on pitkiä tarinoita menneisyydestä kerrottuna saagoissa, joista ne ammentavat viisauttaan. Myös joitain uskomuksia löytyy.


Mammutit on Stephen Baxterin kolmiosainen sarja. Arvostelen koko sarjan kerralla.

hopeaturkki-normal.jpg
Pokkariversion kansi. En löytänyt mainintaa kannen kuvittajasta.

Sarjan ensimmäinen kirja kertoo villamammattinaaras Hopeaturkista. Mammutteja on selvinnyt nykypäiviin asti saarella. Saaren ilmasto on lämpenemässä, ja metsä levittäytyy mammuttiarolle. Mammutit ovat vähenemässä. Samaan aikaan viinan salakuljettajia eksyy saarelle, ja ihminen uhkaa viimeisiäkin mammutteja.


pitkahammas-normal.jpg
Kovakantinen versio. Ei mainintaa kuvittajasta.

Toinen osa kertoo mammuttihärkä Pitkähämpaasta, joka elää jääkaudella. Pitkähämmas on nuori härkä, joka vihanpuuskassaan päättää lähteä perhelaumasta. Se ajautuu ensin neandertalinihmisten ja sitten nykyihmisten pariin. Ihmiset ajavat mammutteja yhä kauemmaksi pohjoiseen.


jaaluu-normal.jpg
Kovakantinen versio. Ei taaskaan mainintaa kannen kuvittajasta.

Kolmas kertoo Hopeaturkin tyttärestä Jääluusta. Ihmiset alkoivat muuttaa Marsia asutettavaksi, ja lähettivät sinne Jääluun. Jokin menee pieleen ja Jääluu herää vasta aikojen kuluttua. Ihmiset ovat jättäneet Marsin. Marsissa elää mammutteja, mutta ne ovat kesyyntyneet ja unohtaneet eloonjäämistaidot. Nuori Jääluu joutuu matriarkaksi pienelle, eripuraiselle laumalle.


Ihmisten osuus kirjassa on surullista ja rankkaa luettavaa. Ihmisten julmuutta mammutteja kohtaan kuvataan hyvin raa'asti. Ihmiset metsästävät mammutteja, ja ajavat näitä kohti sukupuuttoa. Siitä kiistellään, oliko ilmastonmuutos vai ihmisten osuus pääsyy mammuttien sukupuuttoon, vaikkakin ilmastonmuutos näyttää todennäköisemmältä. Ne saattoivat myös toimia yhdessä: jos ilmastonmuutos huononsi mammuttien elinolosuhteita, yksi uusi menestyvä peto saattoi olla liikaa. Kirjassa ilmastonmuutos on näkyvissä. Välillä toivoin, että ihmisten osuus sarjassa olisi pienempi ja mammuttien kiehtovaa normaalia elämää olisi kuvattu. Tämä ei toteudu viimeisessäkään kirjassa. Vaikka ihmisiä ei ole, Jääluu elää täysin erilaisessa maailmassa, jossa mammutit kohtaavat outouksia toisensa perään.


Mammuttien käytöstä ei ole tuulesta temmattu. Mammutit elivät todennäköisesti norsujen tapaan, ja tästä kirjailijakin on lähtenyt liikkeelle. Tunnistin paljon käytösmalleja norsuilta. Esimerkiksi kirjan mammutit muistavat: ne koskettelevat kuollutta mammuttia tai mammutin luita, peittävät sen kasveilla ja koittavat muistella kuollutta. Samanlaista käytöstä näkee norsuilla, vaikka on vaikea sanoa, mitä ne ajattelevat sitä tehdessään.


Kirjassa on paljon vahvoja naaraita. Tähän on hyvä syy. Norsujen perhelaumat ovat naaraiden muodostamia ja matriarkan johtamia. Aikuiset urokset elävät erikseen tai pieninä laumoina. Mammutit käyttäytyvät samoin kirjassa. Toisen kirjan päähenkilö Pitkähammas on saagojen ainoa patriarkka. Naarashahmoja on paljon ja ne ovat erilaisia, viisaista matriarkoista itsekkäisiin mammutteihin, jotka toisissa kirjoissa olisivat pahiksia. Täyttä pahuutta ei sarjasta ihmisiä lukuun ottamatta löydy.


Yhden virheen löysin suomennoksesta. Englanniksi norsuista käytetään todella nimityksiä cow/female (lehmä/naaras), calf (vasikka) ja bull. Bull on kuitenkin suomeksi sonni, ei härkä. Härkähän on kuohittu sonni.


Sarja on mukaansatempaava. Suosittelen, tosin varoitan surullisuudesta ja raakuudesta.


Jos mammuteista haluaa lisätietoa, kannattaa lukea Adrian Listerin ja Paul Bahnin tietokirja Mammutit, jääkauden jättiläiset. Kirjassa kerrotaan, mitä mammuttilajeista tiedetään ja mitä voidaan päätellä. Löysin kirjasta pohjaa Mammutit-sarjan saagoille, ja löytyipä Munahammas-hahmon epämuodostunut syöksyhammaskin. Norsuista taas kertoo esimerkiksi Cynthia Mossin Lovikorvan klaani, jonka olen arvostellut aiemmin tässä postauksessa.


Stephen Baxter on kirjoittanut useita muitakin kirjoja, genrenä scifi ja fantasia. Mammutit-sarja ei ole saanut jatkoa. Kirjat näyttävät keskittyvän ihmisiin. Oman huomioni kiinnitti sarja Pitkä maa (The Long Earth), jonka Baxter on kirjoittanut yhdessä Terry Pratchettin kanssa. Tätä sarjaa on suomennettukin. Muita Baxterin kirjoja ei ole käännetty.

 

Stephen Baxter: Hopeaturkki. mammutit, ensimmäinen kirja

Alkuteos: Mammoth (1999) (Myös nimellä Silverhair)
Suomentanut Pekka Pakkala
Like 2004 (ensimmäinen painos 1999)

Stephen Baxter: Pitkähämmas. Mammutit, toinen kirja
Alkuteos: Mammoth Book Two (1999) (Myös nimellä Longtusk)
Suomentanut Hannu Tervaharju
Like 2000

Stephen Baxter: Jääluu. Mammutit, kolmas kirja
Alkuteos: Icebones Mammoth: Book three (2001)
Suomentanut Hannu Tervaharju
Like 2002
 

Saatavuus:

Suomeksi:
Sarjasta on julkaistu sekä kovakantinen että pokkariversio. Sarja näyttää olevan yhä markkinoilla, löytyy ainakin kirjakauppojen nettikaupoista. Olen nähnyt yksittäisiä osia antikvaarisissa ja kirppareilla.

Englanti:
Löytyy hyvin. Kirja Mammoth: Behemoth on kokoelma näistä kolmesta kirjasta, joten sarjan voi ostaa yksien kansien välissä.

 

Muualla:
Stephen Baxterin kotisivut